D-A-D: Celebrating 40 Years Tour 2024
Tanskan kovimpiin hardrockbändeihin lukeutuva D-A-D esiintyy Kaapelitehtaalla! Viimeksi yhtye nähtiin omalla keikallaan Suomessa vuonna 2022 loppuunmyydyssä Suvilahdessa.
Legendaarinen tanskalaisyhtye D-A-D on ikinuori instituutio. Yhtye on pysytellyt tanskalaisen rockin keihäänkärkenä jo vuodesta 1989, jolloin heidän läpimurtohittinsä Sleeping My Day Away julkaistiin.
Kunnioitettavan 40 vuoden rajapyykin saavuttanut yhtye on edelleen yhtä riehakas, räiskyvä ja aito kuin varhaisvuosinaan. Vuosien varrella D-A-D on piirtänyt puumerkkinsä rockin maaperään alati kehittyvällä mutta tunnistettavalla musiikillisella profiilillaan, puhtaalla esiintymisen ilolla ja huumorilla, jota näkyy nykyisin lavalla ehkä enemmän kuin koskaan. Bändin tankki on täynnä räjähdysaltista rockpetrolia, kun nämä neljä viihdyttäjää käynnistävät moottorinsa ja polkaisevat tallan pohjaan!
D-A-D soittaa kaiken suoraan sydämestä aina rock-kappaleista koskettaviin balladeihin. Se tunnetaan repivästä action rockistaan, johon on sekoitettu bluesia, cowpunkia ja countrya eli kaikkea sitä, mikä tekee rock'n'rollista ajatonta.
D-A-D on vuosien varrella tehnyt itsestään yhden keskeisimmistä osista Tanskan musiikkihistoriaa, ja se puhuttelee edelleen yhtä lailla niin nuorempia kuin varttuneempiakin rock-faneja. Liki neljän vuosikymmenen ajan D-A-D on uskaltanut uudistua ja kehittää musiikkiaan. Bändi on kiertänyt ympäri Eurooppaa ja vieraillut viime vuosina myös Australiassa ja Yhdysvalloissa.
Jesper Binzerin laulu, Jacob Binzerin viiltävät kitarat, Stig Pedersenin omituiset mutta aina yhtä groovaavat bassot ja Laust Sonnen rumpujen pärinä jyräävät samalla teholla vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Ovet klo noin klo 19.30.
Kuva: D-A-D
www.livenation.fi/show/1490309/d-a-d-celebrating-40-years-tour-2024/helsinki/2024-10-12/fi